Tiilikaton puhdistus ja vuosihuolto

 

Tiilikatto on yksi kestävimmistä ja huolettomimmista katoista. Tiilikattoa voidaankin pitää elinkaarikustannuksiltaan monia verrokkejaan edullisempana. Siihen ei ruoste tartu, jonka vuoksi se ei välttämättä vaadi säännöllistä maalausta. Huolettomuudestaan huolimatta tiilikatto voi kestää hyvin huollettuna helposti jopa 50 vuotta.

Kestää, eikä tarvitse maalata. Aika hyvä katto siis!

Täysin huoltovapaa tiilikattokaan ei tietysti ole. Tiilikatto vaatiikin säännöllistä huoltoa ja tarkastusta, jopa useammin kuin esimerkiksi peltikatto. Vaadittavat huoltotoimenpiteet toki ovat usein huomattavasti kevyempiä. Tiilikatto tulee tarkastaa saumavuotojen ja haljenneiden tiilten varalta säännöllisesti, jopa vuosittain. Onneksi tällaisten vuotojen korjaaminen on helppoa, nopeaa ja yleensä edullista. Katon ikääntyessä ja sammalta kertyessä tiilten poksuminen lisääntyy nopeasti.

Sammalta katolla?

Sääolosuhteet eivät sellaisenaan kattoa rasita, vaan pahin vihollinen tiilikatolle on sammal. Etenkin varjoisat pohjoislappeet tuppaavat keräämään sammalta. Sammal juurtensa kanssa rapauttaa tiiltä ja pitää katon kosteana. Suurimmat ongelmat ilmenevät lämpötilan ollessa nollan tuntumassa, kun katto on sammalen vuoksi märkä. Jäätyessään kosteus laajenee ja rapauttaa tiiltä, paukauttaen sen lopulta halki. Eniten tiiliä halkeileekin syksyisin ja keväisin, ja nimenomaan katon pohjoislappeilta.
Tämän vuoksi sammalmörkö tulee poistaa katolta, ennen kuin se alkaa liikaa rasittaa tiiltä. Kun katto puhdistetaan oikein, häviää katolta sammalen lisäksi levät, sienet ja jäkälät. Puhdas katto on kaunis. Laadukkaan puhdistuksen jälkeen katto näyttää taas uudenveroiselta pitkän aikaa!

Katon puhdistus itse Painepesurilla?

Ei kannata. Kova paine rapauttaa tiiltä pahemmin kuin sammal, joten hyöty jää pieneksi. Lisäksi se ei ole kovinkaan nopea tapa ja pesuveden päätyminen tiilen toiselle puolelle, yläpohjaan ei ole toivottavaa.
Puhdistusta varten on kehitetty omat aineet ja menetelmät. Seuraavilla työvaiheilla työ onnistuu kotikonstein:

  1. potentiaalisten vuotokohtien paikkaus ja haljenneiden tiilten vaihto
  2. laajin sammaleikko poistetaan käsityönä harjaa, käsiskrapoja ja lehtipuhallinta käyttämällä
  3. sammaleet jätesäkkiin ja kierrätykseen
  4. Sammalenpoistoaineen levitys matalapaineruiskulla kuivalle katolle
  5. 1-2 vuoden kuluttua katto on puhdas

 

Työn suorittamiseen tarvitset siis:

  1. valjaat
  2. harjoja ja erilaisia käsiskrapoja tiilenpäiden puhdistukseen, lehtipuhaltimen
  3. sammalenpoistoaineen (esim. biocomb)
  4. matalapaineruiskun
  5. n. 2 päivää aikaa ja iloista talkoomieltä.

 

Nämä vaiheet oikein tehtynä katto puhdistuu täysin ja myös ehkäisee sammalen kerääntymistä vuosien ajan eteenpäin.

Katto siis kannattaa ja pitää puhdistaa. Jos aiemmin mainittua välineistöä ja vaadittua iloista työmieltä löytyy omasta takaa, niin ei muuta kuin katolle kapuamaan. Jos katolle kiipeäminen ei houkuttele ja välineistö on ”vähän niin ja näin”, kannattaa kutsua ammattilainen paikalle.

Katon puhdistus ammattilaisen toimesta

Me Sävyisä Oy:llä olemme erikoistuneet katon puhdistuksiin. Luotamme omaan työhömme ja sammalenpoistoaineen tehokkuuteen. Teemme työt yllä mainituilla menetelmillä, ammattilaisen välinein ja ottein. Siten varmistamme laadukkaan lopputuloksen, jolle lupaamme täyden takuun. Lisäksi suoritamme tarvittaessa muut katon vuositarkastukseen- ja huoltoon liittyvät toimenpiteet. Tarjoamme siis täyden palvelun tiilikaton huollon, jonka jälkeen voit taas olla huoletta katon osalta.

Ota meihin yhteyttä, jos tarvitset neuvoa tai apua kattotöihin. Me osaamme auttaa ja haluamme tehdä omakotitaloasumisesta helppoa ja huoletonta!

Lisää omakotitaloasumiseen liittyviä vinkkejä löydät Facebook-sivultamme.

Jaa artikkeli
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *